Näytä jälleenmyyjät lähellä Tee uusi haku
fi gt mobile

Gran Turismo -elokuva

Jännittävä ja tunteikas matka Michelinin kanssa, yksinoikeudella elokuvateattereissa

GRAN TURISMO on tositarinaan pohjautuva elokuva, joka kertoo Jann Mardenborough' tarinan. Se on yksi vuoden 2023 odotetuimmista elokuvista ja saa ensi-iltansa Suomessa 25. elokuuta 2023. Michelin on GRAN TURISMO -elokuvan virallinen rengaskumppani.

PELISTÄ RADALLE TAI MINNE TAHANSA TIESI VIEKÄÄN

Elokuva on todellinen toiveiden täyttymystarina teini-ikäisestä GRAN TURISMO -pelaajasta, joka voitti pelitaitojensa ansiosta useita Nissan-kilpailuja tullakseen oikeaksi ammattikilpa-ajajaksi. Katso GRAN TURISMO -elokuvan traileri.

Gran Turismo I Virallinen traileri

PIDÄMME UNELMASI LIIKKEESSÄ

Tarina

Neil Blomkampin ohjaama elokuva, jossa näyttelevät  Archie Madekwe, Josha Stradowski, David Harbour, Orlando Bloom, Darren Barnet, Geri Halliwell Horner ja Djimon Hounsou. Gran Turismo kertoo tarinan Jannista, joka osallistuu useisiin ajokilpailuihin tavoitteenaan tulla ammattikuljettajaksi.

Elokuva ei ole suunnattu pelkästää kilpa-autoilun ystäville. Tarina kertoo unelmien toteuttamisesta, itsensä ajamisesta äärirajoille sekä ystävyyden voimasta. Gran Turismo on elokuva, joka jättää katsojan innostuneeksi ja energiseksi - se saa katsojan palamaan halusta lähetä itse ajamaan radalle.

Gran Turismo, the movie

Michelin, virallinen rengaskumppani

Mirko Pirracchio, Michelinin moottoriurheiluosaston rengasasiantuntija ja operatiivinen johtaja, joka koordinoi ja seurasi kaikkia toimintoja elokuvan kuvausten aikana useilla Keski-Euroopan ja Lähi-idän radoilla, kertoo:

"Sonyn ja Michelinin yhteistyö edellyttää Micheliniltä samaa nopeaa reagointia kuin eri puolilla maailmaa järjestettävät moottoriurheilun mestaruuskisat, joihin Michelin toimittaa renkaita. Varustimme noin 40 kilpa-autoa erityisillä kilparenkailla sekä MICHELIN Pilot Sport -sarjan renkailla, jotka on suunniteltu suorituskykyisille GT-autoille. Michelin-renkaat näyttelivät "aktiivisen pelaajan" roolinsa täydellisesti varmistaen hyvän suorituskyvyn ja turvallisuuden niin rata- kuin maantieajossakin.

Lokakuusta joulukuuhun autot altistuivat äärimmäisille sääolosuhteille eri kuvauspaikoilla Euroopan kylmistä, sateisista ja talvisista olosuhteista Dubain korkeisiin lämpötiloihin. Monipuolisen rengasvalikoimamme, asiantuntemuksemme ja paikan päällä työskentelevien huoltotiimiemme avulla varmistimme, että jokaisessa kohtauksessa käytettiin aina oikeita renkaita ja rengaspaineita. Teimme yhteistyötä stunttikuljettajien kanssa samalla lailla kuin virallisissa kilpa-ajoissa. Siksi he pystyivät toistamaan äärimmäisiäkin toimintakohtauksia milloin tahansa.

Renkaamme joutuivat koetukselle ennennäkemättömissä olosuhteissa elokuvan kuvausten aikana. Kyse ei ollut mistään kisaviikonlopusta, vaan olosuhteet vaativat erityisen paljon renkaiden suorituskyvyltä, puhumattakaan eri kolareista ja käänteistä kilpailun aikana... Se oli todella uskomaton seikkailu tiimillemme!"

Mirko Pirracchio, Michelin tyre advisor

Tutustu GRAN TURISMO -elokuvan kahteen muuhun tähteen:

Nürburgringistä Rebbullringiin, Slovakiaringiin ja Dubaï Autodrome -rataan Michelinin tekniset tiimit olivat paikan päällä valmiina antamaan näyttelijöille parhaat neuvot ja ohjeet. Tutustu MICHELIN PILOT SPORT 4 S ja MICHELIN PILOT SPORT CUP 2 R:

pilot sport 4 s

MICHELIN PILOT SPORT 4 S

Tutustu MICHELIN Pilot Sport -teknologiaan, joka takaa hyvän hallittavuuden, vakauden, turvallisuuden ja kestävyyden.

Pilot sport cup 2r

MICHELIN PILOT SPORT CUP 2 R

Suunniteltu korkean suorituskyvyn urheilu- ja hyperurheiluautoihin ja tarjoaa hämmästyttävät kierrosajat.

Tietoa Gran Turismosta

GRAN TURISMO on Polyphony Digital Inc:n, Sony Interactive Entertainment Inc:n tytäryhtiön, kehittämä videopeli. Tätä Japanissa vuonna 1997 lanseerattua, palkittua franchise-peliä pidetään parhaana ja aidoimpana ajosimulaattorina todentuntuisen grafiikan, aidon ajoneuvofysiikan ja huolellisten yksityiskohtien huomioinnin ansiosta. Polyphony ja sen tunnettu luoja Kazunori Yamauchi ovat mullistaneet kilpa-ajopelien genren. Michelin on GRAN TURISMO 7:n virallinen teknologiapartneri.

logo gt

OIKEUDELLINEN HUOMAUTUS  

©2023 Columbia TriStar Marketing Group, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

 

Käyttämääsi verkkoselainta ei tueta
Tämä verkkosivusto ei tue käyttämääsi verkkoselainta. Sen vuoksi kaikki toiminnot eivät välttämättä toimi aiotulla tavalla. Tämä saattaa hankaloittaa sisältöjen selaamista. Käytä tai päivitä/asenna jokin seuraavista selaimista, jotta voit käyttää tätä verkkosivustoa mahdollisimman monipuolisesti.